Sokeva

Sokeva on siveltimien, luutien ja muiden kodin kunnostukseen tarkoitettujen laadukkaiden välineiden valmistaja. Sokeva syntyi tukemaan ja auttamaan näkövammaisia. Se jatkaa edelleen tässä tehtävässä. Sokeva Oy on yritys, jonka tuotot menevät Näkövammaisten liitolle. Siveltimiemme Avainlippu-tunnus kertoo laadukkaasta suomalaisesta työstä.

Mistä Sokeva sai alkunsa?

Vuonna 1956 Sokeain Keskusliitto, joka nykyään tunnetaan Näkövammaisten liittona, alkoi tarjota näkövammaisille kädentaitajille materiaaleja käsitöihinsä ja markkinoida näitä tuotteita ostajille. Tuolloin Sokeva toimi Vantaan Korsossa. Alkuun materiaaleja oli monenlaisia. Muun muassa hevosenjouhista valmistettiin harjoja ja siveltimiä. Ensimetreiltä asti tehtiin myös katuluutaa, joka on monelle tuttu talonmies Pikkaraisen työvälineenä Pekka ja Pätkä -elokuvista. Sillä on helppo lakaista pois niin syksyn lehdet kuin nuoskalumi.

Mikä Sokeva on nyt?

Näkövammaisten liiton omistaman Sokeva Oy:n pääkonttori sijaitsee nykyään Keravalla.  Siellä valmistetaan siveltimiä ja katuluutia, niin ammattilaisten kuin kotiremontoijien käyttöön. Lisäksi Sokeva valmistuttaa ja maahantuo BioComb -tuotteita kaikkien kodin ulko- ja sisäpintojen puhdistamiseen erilaisista kasvustoista ja liasta.
Ja kyllä: katuluuta on edelleen valikoimissamme. Sen valmistuksesta vastaavat yhä näkövammaiset kädentaitojen mestarit.

Miksi valita juuri Sokevan tuote?

Sokevan tuotteiden vastuullisuuteen ja laatuun voi luottaa! Olemme alusta pitäen valinneet materiaalimme tarkasti. Arkistotietojemme mukaan jo ensimetreillä taloon ostettiin laadukkaimpia mahdollisia raaka-aineita, kuten kiinalaista mustaa sianharjasta siveltimiä varten ja meksikolaisita riisinjuurta kuurausharjoihin. Sittemmin ajat ovat muuttuneet. Nyt iso osa materiaaleista on kotimaista ja yli 60 tuotteellamme on avainlipputunnus. Nämä tuotteet tehdään ja valmistetaan Keravalla ja Kuomiokoskella.

Jokainen ostamasi Sokeva-tuote tukee näkövammaisia ja heidän työllistymistään. Vastuu yhteiskunnasta on sydämenasiamme. Vuonna 2012 Suomalaisen Työn Liitto myönsi Sokevalle Yhteiskunnallinen yritys -tunnusmerkin.

+ Lue lisää

- Näytä vähemmän

  Suodata

Näytetään tuotteet 1-60 / 63

Sokeva tasottaja 20mm sekoiteharjas
0.05 kg
200
3,10
Sokeva

Sokeva tasottaja 20mm sekoiteharjas

SO108020

3,10 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva tasottaja 30mm sekoiteharjas
0.07 kg
200
4,50
Sokeva

Sokeva tasottaja 30mm sekoiteharjas

SO108030

4,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva tasottaja 50mm sekoiteharjas
0.12 kg
200
5,90
Sokeva

Sokeva tasottaja 50mm sekoiteharjas

SO108050

5,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva tasottaja 70mm sekoiteharjas
0.18 kg
200
6,90
Sokeva

Sokeva tasottaja 70mm sekoiteharjas

SO108070

6,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva tasottaja 100mm sekoiteharjas
0.25 kg
200
11,40
Sokeva

Sokeva tasottaja 100mm sekoiteharjas

SO108100

11,40 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva patterisivellin 30mm sekoiteharjas
0.15 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva patterisivellin 30mm sekoiteharjas

SO126030

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva puuöljysivellin 50 mm lh
0.19 kg
200
8,50
Sokeva

Sokeva puuöljysivellin 50 mm lh

SO137051

8,50 €

Saatavuus
Tilapäisesti lopussa.
Sokeva puuöljysivellin 70 mm lh
0.26 kg
200
10,90
Sokeva

Sokeva puuöljysivellin 70 mm lh

SO137071

10,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva mestarin sivellin 35mm sekoiteharjas
0.13 kg
200
9,50
Sokeva

Sokeva mestarin sivellin 35mm sekoiteharjas

SO138035

9,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva mestarin sivellin 50mm sekoiteharjas
0.19 kg
200
11,90
Sokeva

Sokeva mestarin sivellin 50mm sekoiteharjas

SO138050

11,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva mestarin sivellin 70mm sekoiteharjas
0.2 kg
200
15,90
Sokeva

Sokeva mestarin sivellin 70mm sekoiteharjas

SO138070

15,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva mestarin sivellin 100mm sekoiteharjas
0.25 kg
200
20,90
-4%
Sokeva

Sokeva mestarin sivellin 100mm sekoiteharjas

SO138100
Erikoistarjous

20,90 €

Sis. alv

21,90 €
Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 30mm sekoiteharjas
0.12 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva sivellin 30mm sekoiteharjas

SO1400030

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 50mm sekoiteharjas
0.21 kg
200
5,90
Sokeva

Sokeva sivellin 50mm sekoiteharjas

SO1400050

5,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 70mm sekoiteharjas
0.27 kg
200
7,50
Sokeva

Sokeva sivellin 70mm sekoiteharjas

SO1400070

7,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 100mm sekoiteharjas
0.27 kg
200
8,90
Sokeva

Sokeva sivellin 100mm sekoiteharjas

SO1400100

8,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 35mm royal soft keinokuituharjas
0.14 kg
200
8,90
Sokeva

Sokeva sivellin 35mm royal soft keinokuituharjas

SO145035

8,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 50mm royal soft keinokuituharjas
0.21 kg
200
9,90
Sokeva

Sokeva sivellin 50mm royal soft keinokuituharjas

SO145050

9,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 70mm royal soft keinokuituharjas
0.24 kg
200
14,90
Sokeva

Sokeva sivellin 70mm royal soft keinokuituharjas

SO145070

14,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 100mm royal soft keinokuituharjas
0.38 kg
200
17,90
Sokeva

Sokeva sivellin 100mm royal soft keinokuituharjas

SO145100

17,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 70mm taiv. keinokuituharjas
0.28 kg
200
4,20
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 70mm taiv. keinokuituharjas

SO152070

4,20 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 100mm taiv. keinokuituharjas
0.24 kg
200
6,90
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 100mm taiv. keinokuituharjas

SO152100

6,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 100mm keinokuituharjas
0.24 kg
200
9,90
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 100mm keinokuituharjas

SO157200

9,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 70mm keinokuituharjas
0.29 kg
200
7,90
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 70mm keinokuituharjas

SO157270

7,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 100mm ergo luonnonharjas
0.29 kg
200
15,90
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 100mm ergo luonnonharjas

SO158100

15,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkomaalisivellin 120mm ergo sekoiteharjas
0.42 kg
200
18,30
Sokeva

Sokeva ulkomaalisivellin 120mm ergo sekoiteharjas

SO158120

18,30 €

Saatavuus
Varastossa, 1-3 päivän toimitus
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkosivellin jatkovarteen 120mm
0.46 kg
200
24,90
-2%
Sokeva

Sokeva ulkosivellin jatkovarteen 120mm

SO159121
Erikoistarjous

24,90 €

Sis. alv

25,50 €
Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva terassiöljyharja / -sivellin 200mm sekoiteharjas
0.7 kg
200
47,90
-2%
Sokeva

Sokeva terassiöljyharja / -sivellin 200mm sekoiteharjas

SO168203
Erikoistarjous

47,90 €

Sis. alv

49,00 €
Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva Minitela 10cm vaahtomuovitela
0.04 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva Minitela 10cm vaahtomuovitela

SO540010

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva Minitela 10cm huopatela 2kpl
0.08 kg
200
11,50
Sokeva

Sokeva Minitela 10cm huopatela 2kpl

SO551110

11,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva Minitela 10cm sini-oranssiraitatela 2kpl
0.08 kg
200
4,90
Sokeva

Sokeva Minitela 10cm sini-oranssiraitatela 2kpl

SO560110

4,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistovarsi 28 cm pienteloille
0.2 kg
200
2,50
Sokeva

Sokeva pistovarsi 28 cm pienteloille

SO566028

2,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistovarsi 44 cm pienteloille
0.24 kg
200
5,90
Sokeva

Sokeva pistovarsi 44 cm pienteloille

SO566044

5,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva teleskooppivarsi 115-200cm maalaukseen
0.95 kg
200
36,90
-2%
Sokeva

Sokeva teleskooppivarsi 115-200cm maalaukseen

SO700210
Erikoistarjous

36,90 €

Sis. alv

37,90 €
Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 25x10 mm
0.05 kg
200
1,20
Sokeva

Sokeva sivellin 25x10 mm

SO714125

1,20 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 50x12 mm
0.1 kg
200
1,60
Sokeva

Sokeva sivellin 50x12 mm

SO714150

1,60 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellin 70x12 mm
0.15 kg
200
2,10
Sokeva

Sokeva sivellin 70x12 mm

SO714170

2,10 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva vaahtomuovitela tomera 6 cm 2 kpl/pkt
0.05 kg
200
6,50
Sokeva

Sokeva vaahtomuovitela tomera 6 cm 2 kpl/pkt

SO719001

6,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva kodin sivellinsarja 3-os 30/50/70mm
0.32 kg
200
12,50
Sokeva

Sokeva kodin sivellinsarja 3-os 30/50/70mm

SO763000

12,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva maalaustelasarja 10cm vaahtomuovi- / vestantela
0.34 kg
200
7,60
Sokeva

Sokeva maalaustelasarja 10cm vaahtomuovi- / vestantela

SO771002

7,60 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistotela 18cm mustaraitatela
0.25 kg
200
19,90
Sokeva

Sokeva pistotela 18cm mustaraitatela

SO881018

19,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistotela 22cm mustaraitatela
0.29 kg
200
21,90
-4%
Sokeva

Sokeva pistotela 22cm mustaraitatela

SO881022
Erikoistarjous

21,90 €

Sis. alv

22,90 €
Saatavuus
Tilapäisesti lopussa.
Sokeva pistotela 25cm mustaraitatela
0.31 kg
200
19,90
Sokeva

Sokeva pistotela 25cm mustaraitatela

SO881025

19,90 €

Saatavuus
Tilapäisesti lopussa.
Sokeva Minitela 10cm mustaraitatela 2kpl
0.09 kg
200
10,50
Sokeva

Sokeva Minitela 10cm mustaraitatela 2kpl

SO881110

10,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistotela 18cm huopatela
0.22 kg
200
16,95
Sokeva

Sokeva pistotela 18cm huopatela

SO882018

16,95 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistotela 22cm huopatela
0.26 kg
200
21,50
Sokeva

Sokeva pistotela 22cm huopatela

SO882022

21,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva viivasivellin litteä 2mm luonnonharjas
0.01 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva viivasivellin litteä 2mm luonnonharjas

SO900002

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva viivasivellin litteä 6mm luonnonharjas
0.01 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva viivasivellin litteä 6mm luonnonharjas

SO900006

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva viivasivellin litteä 8mm luonnonharjas
0.01 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva viivasivellin litteä 8mm luonnonharjas

SO900008

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva viivasivellin litteä 10mm luonnonharjas
0.02 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva viivasivellin litteä 10mm luonnonharjas

SO900010

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva viivasivellin litteä 12mm luonnonharjas
0.04 kg
200
3,90
Sokeva

Sokeva viivasivellin litteä 12mm luonnonharjas

SO900012

3,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistotela 22cm malerstreif
0.35 kg
200
33,90
-2%
Sokeva

Sokeva pistotela 22cm malerstreif

SO933022
Erikoistarjous

33,90 €

Sis. alv

34,90 €
Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva Minitela 10cm malerstreif 2kpl
0.09 kg
200
10,90
Sokeva

Sokeva Minitela 10cm malerstreif 2kpl

SO933110

10,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva maalauslaatikko 18 cm teloille
0.27 kg
200
5,90
Sokeva

Sokeva maalauslaatikko 18 cm teloille

SO960018

5,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistovarsi 18cm maalaustelaan
0.45 kg
200
4,90
Sokeva

Sokeva pistovarsi 18cm maalaustelaan

SO961018

4,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistovarsi 22cm maalaustelaan
0.48 kg
200
5,50
Sokeva

Sokeva pistovarsi 22cm maalaustelaan

SO961022

5,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva pistovarsi 25 cm teloille
0.5 kg
200
4,90
Sokeva

Sokeva pistovarsi 25 cm teloille

SO961025

4,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva mustaraitatela varrella 18cm
0.44 kg
200
4,90
Sokeva

Sokeva mustaraitatela varrella 18cm

SO990806

4,90 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva ulkosivellinsarja 3-os 50/70/120mm
0.55 kg
200
11,50
Sokeva

Sokeva ulkosivellinsarja 3-os 50/70/120mm

SO991002

11,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen
Sokeva sivellinsarja 3-os 40/50/70mm
0.3 kg
200
8,50
Sokeva

Sokeva sivellinsarja 3-os 40/50/70mm

SO991006

8,50 €

Saatavuus
Tilattavissa
Toimitusaika-arvio 2-5 päivää
Tutustu tuotteeseen

Valikko

Ostoskorisi on tyhjä

Tuotteen toimitustavat

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Kanta-asiakasohjelma

Liity kanta-asiakasohjelmaamme ja ansaitse ostoksistasi kanta-asiakaspisteitä!

Rekisteröidy asiakkaaksi ja kanta-asiakkaaksi osoitteessa: https://www.tooloutlet.fi/account/register

Mikäli sinulla on jo asiakastili, voit liittyä kanta-asiakasohjelman jäseneksi asiakastilin Omat tiedot -osiossa

Kertyneet pisteet muutetaan kuukausittain rahanarvoisiksi henkilökohtaisiksi alennuskoodeiksi. Näet oman pistekertymäsi sekä henkilökohtaiset alennuskoodisi kirjautumalla verkkokauppamme Oma tili -osioon. Jäsenyys on maksuton.

Kanta-asiakkaana saat rahanarvoisia etuja

Kanta-asiakkaana ansaitset yhden kanta-asiakaspisteen jokaista ostoihin käyttämääsi 1,00 € kohden. Kertyneet kanta-asiakaspisteet muutetaan henkilökohtaisiksi alennuskoodeiksi kuukausittain seuraavasti:

300 pisteellä 5,00 € alennuskoodi
400 pisteellä 10,00 € alennuskoodi
600 pisteellä 20,00 € alennuskoodi
1000 pisteellä 35,00 € alennuskoodi
1500 pisteellä 55,00 € alennuskoodi
2000 pisteellä 80,00 € alennuskoodi

Alennuskoodin myöntämisestä yli jääneet kanta-asiakaspisteet säilyvät pistesaldossasi. Kirjautuneena kanta-asiakkaana näet taulukossa tämänhetkisen pistekertymäsi.